Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
01.12.2017 | Yleinen

TutkimuStoori: Tärkeät urheilukokemukset liittyvät usein yhteisöllisyyteen

Pyysimme ihmisiä kertomaan omia kokemuksiaan urheilusta. Syntyi 48 urheilun mikrotarinaa, joissa kerrotaan muun muassa fanien urheiluelämyksistä ja vanhempien hämmennyksestä.

KIHU käynnisti lokakuussa 2017 tutkimuskokeilun, jossa pyydettiin ihmisiä kertomaan urheilukokemuksiaan, joilla vastaajat katsoivat olevan merkitystä urheilun tulevaisuuden kannalta. Työ oli osa Sitran ja Bangorin yliopiston Cynefin-keskuksen johtamaa kokeilua, jossa hyödynnettiin sähköistä SenseMaker-tutkimusalustaa. Vastauksia pyydettiin lähinnä sosiaalisen median ja sähköpostilistojen kautta. Kokeiluun saatiin 48 tarinaa urheilun parista.

Ensin vastaajaa pyydettiin kertomaan jokin oma kokemus, jonka vastaaja katsoi olevan tärkeä urheilun tulevaisuuden kannalta. Sen jälkeen vastaaja arvioi kokemustaan erilaisilla monivalintakysymyksillä ja visuaalisilla arviointimenetelmillä, kuten alla olevilla kolmioilla. Kolmion kulmissa esitettiin erilaisia tekijöitä ja vastaaja sai siirtää osoitinta haluamaansa suuntaan.

Kaikkiaan tarinoista tehtiin kaksi tärkeää havaintoa. Ensinnä tarinat olivat hyvin erilaisia ja urheilun eri alueilta. Oli fanikokemuksia, urheilun riemuun liittyviä kokemuksia, kokemuksia juniori- ja kilpaurheilun parista tai ylipäätään seuratyöstä. Kokemuksia oli kirjoitettu urheilijan, valmentajan, urheilun toimihenkilön tai katsojan näkökulmasta. Monta kokemusta oli kirjoitettu myös vanhempana. Oli pieniä, yksittäisiä tapahtumia tai kokemuksia pitkältä ajalta. Urheilun parissa syntyy siis varsin moninaisia kokemuksia. Urheilu koskettaa myös ihmisiä, jotka eivät itse ole aktiivitoimijoita tai -harrastajia.

Toinen tärkeä havainto oli, että valtaosa kokemuksista oli myönteisiä. Kielteiset kokemukset yhdistettiin myönteisiä useammin siihen, että joku taho toimi vanhoilla tavoilla ja ulkopuolisuutta aiheuttaen. Vastaavasti myönteisiksi koettiin useammin uusilla tavoilla toimiminen, kun edistettiin nimenomaan yhteenkuuluvuutta. Yhteisöllisyyden kokemuksista syntyi siten monta elävää esimerkkiä.

Yhteisöllisyyden merkitystä kuvaa esimerkiksi alla oleva kuvio. Siinä on esitetty vastausten jakautuminen ”Kokemuksessani tärkeää oli…” -kolmioon (vastauslomake oli suomenkielinen, mutta analyysipohja toimi englanniksi). Kolmion perusteella monissa tarinoissa oli tärkeää ajatukset ja tunteet (thoughts and feelings) sekä yhteenkuuluvuus (connection with the others). Sen sijaan fyysinen tekeminen (physical) esiintyi harvemmin tärkeänä.

SenseMaker-alusta mahdollistaa datan nopean visuaalisen analysoinnin, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa. SenseMaker-alusta mahdollistaa myös tilastollisten analyysien tekemisen, koska aineiston saa numeeriseen muotoon. Itse tarinoiden sisällönanalyysiin SenseMaker-työkalu ei sovellu. Ne on analysoijan — tutkijan, kehittäjän tai asiantuntijan — analysoitava käsin tai siihen tarkoitettuja ohjelmia käyttäen.

Olennaista on, että SenseMakerin avulla saadaan ihmisiä kertomaan ”mikrotarinoita” omasta elämästään. Tämän lisäksi tutkimusalustaa voi hyödyntää siten, että pyydetään esimerkiksi vastaajia arvioimaan jotakin lehtiuutista yllä manituilla menetelmillä. Aina ei tarvitse nojata vastaajan omaan tarinaan, vaan vastaajat voivat analysoida jotakin muuta materiaalia.

Seuraavassa kerrottaan tiivistetysti tässä hankkeessa kerätyistä urheilukokemuksista ja niiden teemoista. Sitaatit ovat muutoin vastaajan kirjoittamassa muodossa, mutta joitakin kirjoitusvirheitä on korjattu ja mahdollisesti tunnistettavia tietoja on poistettu tai muutettu.

Fanikokemukset

Useat hankkeessa kerätyt tarinat liittyivät katsojakokemuksiin. Elämyksiä oli kuvattu hyvin intensiivisinä. Oheisessa tarinassa kokemus Iivo Niskasen epäonnen hetkistä oli jättänyt vastaajaan syvän tunnejäljen:

Olin katsomassa talvella hiihdon MM-kisoja Lahdessa. Miesten parisprintissä Iivo ja norski laskivat takasuoralle viimeisellä osuudella. Iivolla oli hyvä susi ja takaa pääsi peesistä ohi. Koko stadion huusi ja huom. stadion, ei ihmiset. Voitto oli varma, kunnes tuli se mitä kukaan ei odottanut. Norskin eteenleikkaus ja pam. Tuli kuolemanhiljaisuus muutamaksi sekunniksi. Vaikuttavinta ja äkillisintä, mitä olen ikinä tunnetasolla kokenut. Sitten äkkiä katse Iivoon: onhan varusteet ehjät, onhan? Olivat. Raivokas uusi kannustus Iivolle ja paljon helvetin perkeleitä norskille. Siinä se, 20 sekunnin aikana odottamisen riemu, jännitys, hämmennys, epäusko, vitutus, raivo, pettymys ja laimea onni.

 

Jääkiekon MM-kulta 1995 ja sen hetkellinen merkitys oli muistoissa edelleen:

Ysiviis. Katsoin mm-finaalin alun yksin. Puolivuotias poikani heräsi päiväuniltaan ehkä kolmanteen erään ja oli sylissäni. Ajattelin että pojan elämä tulee olemaan ainakin yhdessä mielessä erilainen kuin omani ja että tästä elämämme perheenä lähtee rullaamaan. Olin juuri saanut töitäkin. Vähänpä tiesin.

 

Susijengin katsomossa — kotimaassa tai ulkomailla — oli iloittu kisatunnelmasta ja perheille sopivasta ilmapiiristä. Kisatunnelma auttoi myös hädän hetkellä:

Sitten illalla räjähti tuntia ennen Suomen ottelua, kannatuslaulut raikuivat stadionin ulkopuolella kun noin 6000−8000 suomalaiskannattajaa virittäytyivät illan otteluun. En muista koskaan aiemmin kokeneeni sellaisia vilunväristyksiä, kun ottelut alussa lauloimme yhdessä Maammelaulua. Tuntui että katto tärisi laulun voimasta. Suomi hävisi ottelu ihan pystyyn USA:ta vastaan, mutta se ei haitannut tahtia. 

 

— Lääkäri tutki, antoi reseptit, kertoi mistä löytyy lähin apteekki ja sanoi ettei maksa mitään. Ihmettelin, miten niin? Lääkäri nauroi ja sanoi, että suomalaiset kisaturistit tuovat niin paljon hyvää heidän alueelle että tässä vähän takaisin.

 

Hienoa fanitunnelmaa oli koettu lisäksi omalla kisareissulla, kun lajikulttuuri toisessa maassa oli tuonut katsomot täyteen kannustajia.

 

Riemua ja iloa

Jos sykähdytti huippu-urheilu faneja, oli liikunnan tai urheilun riemua koettu myös arkipäiväisissä tilanteissa. Lasten kanssa toimiminen sai muutamia mainintoja:

 

Kun alakouluikäiset ryntäävät syyspimeään metsään otsalamput päässä, kartan ja kompanssin kanssa, täynnä luottamusta omaan tekemiseen, en voi olla liikuttumatta. Jotain on juniorivalmennuksessa tehty oikein. Varsinkin kun kaikki tulevat turvallisesti myös pois metsästä.

 

Olen tällä hetkellä ohjaajana/valmentajana voimisteluseurassa ja minusta tuntuu mahtavalta se, että lapset uskaltavat tulla juttelemaan minulle ja pyytää apua aina tarvittaessa sekä ihan vain pyytää minua katsomaan mitä he tekevät. Tuntuu hyvältä olla sellainen henkilö, jota oikeasti tarvitaan.

 

Toimin palloilujoukkueen valmentajana junioripuolella. Apuvalmentajan roolista siirryin päävalmentajaksi ja yritän auttaa pelaajia pääsemään jopa kansainvälisille kentille. Työskentelyn palkkaus on heikko mutta kokemukset ovat sitäkin arvokkaampia.

 

Iloa urheilun parissa oli tuottanut myös oma paluu harrastuksen pariin aikuisiällä. Yhdessä tarinassa iloittiin naisurheilijoiden parantuneesta asemasta ja mahdollisuudesta ammattilaisurheiluun.

 

Huolestuneet vanhemmat

Urheilun kielteisiä kokemuksia kertoivat pääasiassa huolestuneet vanhemmat. Muutama tarina liittyi urheilun kustannuksiin. Erään perheen lasten harrastuskustannukset kipusivat 1250 euroon kuukaudessa, ja tämän päälle tulivat maksettavaksi vielä kisa- ja leirityskustannukset. Yhden nuoren urheilijan vanhempi puolestaan kysyi:

Miten monta vuotta on mahdollista laittaa perheen resursseja tähän yli 7000 euroa vuodessa? Kun maajoukkue-edustuksetkin maksetaan itse”.

 

Monessa tarinassa oltiin huolestuneita kustannusten vaikutuksista oman lapsen harrastuksen lisäksi urheiluharrastamisen tulevaisuuteen yleensä:

Miten tänä vuonna 12 vuotta täyttäville voi kirkkain silmin todeta: ihan vapaasti voit harrastaa useampaa lajia, me tuemme tässä seurassa monilajisuutta. On käytännössä maksettava 200 € kuukaudessa 2-3 lajiin useamman lapsen kohdalla. Urheilu ja harrastaminen tulee kuihtumaan kasvavien maksujen takia.

 

Kustannusten lisäksi vanhempina kerrottiin myös kokemuksia karsimisesta ja kiusaamisesta. Toisin sanoen vanhempien kokemukset liittyivät pitkälti hyvin tunnettuihin urheilun kipupisteisiin.

Tarinoissa nousi esiin myös vanhempien huoli tilanteessa, jossa urheileva nuori on loukkaantunut. Eräs vanhempi koki suurta voimattomuutta tällaisen tilanteen edessä:

Vanhemmat jätetään myös yksin. Mistä ihmeestä me ammennamme voimaa tukea tytärtä? Meillä ei ole osaamista oikeista hoitomuodoista eikä psyykkisen valmennuksen taitoja. Me voimme vain lohduttaa.

 

Osa koki, ettei vanhempien roolia urheilussa oltu ymmärretty oikein:

Sanonta Kuljeta-Kannusta-Kustanna toimii vain ja ainoastaan harrastustoiminnassa. Se jo itsessään käskee vanhempien pysyä niin kaukana kuin mahdollista urheilija-valmentajakuviosta. Mutta kun urheilija siirtyy kansainväliselle tasolle ja treenimäärät kasvaa, tulee eteen auttamatta haasteita – loukkaantumisia, kasvukipuja, uniongelmia, rasitusvammoja pettymyksiä – joihin tarvitaan pääasiassa kotijoukkojen tukea. Siinä vaiheessa ne valmentajat, jotka ovat ottaneet pyhään kolmioon myös vanhemmat, ovat rakentaneet vahvan vuoropuhelun ja pohjan urheilijan menestykseen. Haastavasta vaiheesta selvitään ja vain niiden kautta kasvaa vahvoja huippuja. Seurat kuvittelee, että vanhemmat kantavat mokkapaloja, keräävät rahaa, auttavat kisajärjestelyissä – toimivat vain antavassa roolissa. Tämän pitää muuttua, jotta menestystä saadaan.

 

Urheilevien lasten ja nuorten vanhempana koen tulevani usein väheksytyksi. Urheiluseuran puheenjohtaja on suorasanaisesti kertonut, että vanhempien ei tarvitse tietää lajista mitään, lapsen kannustaminen riittää. Lähes kaikkiin vanhempien sääntöihin on kirjattu, että valmentajille täytyy antaa työrauha. Se tarkoittaa käytännössä usein sitä, että keskusteluyhteyttä ei juurikaan ole. — Itse uskon yhteistyöhön, muiden toimijoiden arvostamiseen ja avoimeen kommunikointiin.

 

Seuratyötä ja järjestömuutoksia

Edellisissä tarinoissa kritisoitiin seuratoimijoita, mutta seuratoiminnassa oli syntynyt luonnollisesti myös myönteisiä kokemuksia. Mieleenpainuvaa oli ollut niin seuran ilmapiiri kuin uuden harjoitustilan saaminen yhteisin ponnistuksin:

Rohkea, ulkopuolisesta ehkä hullunrohkea, porukka lähtee yhdessä tekemään työtä uusien harjoitustilaratkaisujen puolesta. Hommaan tarvittiin vahva ja päättäväinen veturi, jolla on rohkeutta ja uskoa yhteiseen tekemiseen. Hän saa muut mukaansa ja näin tehtiin mielettömän iso ja ratkaiseva askel harjoitustilojen kehittämiseksi. Porukka puhaltaa yhteen hiileen ja saa aikaan aivan uskomattomia suorituksia.

Hyviä kokemuksia kerrottiin myös järjestötason toiminnasta, esimerkiksi toimijoiden yhteistyöstä. Ja sitten kerrottiin vähän huonompia kokemuksia. Strategian jalkauttamiset ja taloustarkastusharmit, kuten koko suomalaisen urheilujärjestelmän muutos, olivat löytäneet tiensä kerrottujen kokemusten pariin.

 

Valmennusta ja sen laatua

Seuratoiminnan ja urheilun ydintä on valmennustoiminta. Siihen liittyviä kokemuksia kertoivat vanhemmat, valmentajat ja urheilijat itse. Tarve valmennuksen laadun parantamiselle tuli esiin monissa tarinoissa, joko suoraan tai välillisesti. Tarvetta olisi koulutetuille valmentajille, uusille harjoituspaikoille, tai junioreiden aikaisen karsimisen vähentämiselle:

— kilpailuajattelu tulee liian voimakkaasti esille, väärillä painopisteillä, liian nuorena, jonka seuraus muutama vuosi sitten näkyi dropout-ilmiönä. Sen selitys oli omasta mielestä, niin kuin on monesti todettu, kun lasta jo 13-14 ikäisenä kategorisoidaan pisteiden takia, niin moni jättää lajin luullakseen epäonnistuneena!

Osa näki haasteet laajemmin kuin sisällöllisen laadun haasteena. Toimintaa on vaikeaa viedä eteenpäin vähäisen väen voimin:

Tällä hetkellä joukkueen valmennus on vain yhden henkilön käsissä, joten joukkueen tulevaisuus vaikuttaa hataralta. Asia huolettaa itseäni koska 12-14 vuotiaille pojille urheilu on tärkeä harrastus tulevaisuuden kannalta, mutta se ei jatku, jos valmentajia ja resursseja ei löydy lisää. Muutama joukkueemme lahjakkaista pojista on päässyt pelaamaan tunnin ajomatkan päässä olevaan joukkueeseen, jossa pelataan puolen Suomen liigaa. Toivottavasti he jaksavat matkustaa paremmin kuin minä samassa tilanteessa taannoin. Suomessa on paljon isoja jalkapallojoukkueita ja -organisaatioita, joilla menee hyvin, mutta niin on pieniäkin. Monilla pienillä on samoja resurssiongelmia kuin minun kotikaupungillani on. Miten näiden poikien ja satojen muiden harrastukset saadaan turvattua? Monia lahjakkaita urheilijanalkuja menetetään, koska suuret organisaatiot eivät kohtaa heitä. Perheiltä vaaditaan liikoja, jos heidän tulee matkustaa/muuttaa muualle harrastusten parissa.

 

Uudet lajit

Uusista, urheilun rajoja venyttävistä ilmiöistä nostettiin esiin keppihevostelu ja e-sport. Jälkimmäisestä tarinoi kaksi vastaajaa. Kumpikin oli kokenut e-sportin rantautuneen osaksi urheilukulttuuriamme.

Kuntosalikeskustelussa onnistuin herättämään rönsyilevän keskustelun e-urheilusta. Läsnäolijoiden tietoisuus ja ymmärrys e-urheilun maailmanlaajuisesta suosioista, palkintorahoista ja jopa fyysisistä vaatimuksista, sekä käsitteiden liikunta ja urheilu erosta laajeni korvinkuultavasti. Aluksi jyrkän kielteisestikin suhtautuneet keski-ikäiset perussalijampat muuttivat keskustelun aikana suhtautumistaan merkittävällä tavalla ja saliparlamentin loppupäätelmä oli myöntää e-urheilulle oma sijansa urheilumaailmassa.

 

Tulevaisuusikkuna?

Edellä mainitut tarinat ovat yksittäisten vastaajien omia tulkintoja siitä, mitä he ovat kokeneet urheilun tulevaisuuden kannalta tärkeäksi. Niitä ei voi pitää koko kansan ajattelun yleistyksinä. Tarinoiden tehtävä ei olekaan antaa yleistettävää tietoa vaan auttaa ymmärtämään ihmisten omia tulkintoja. Sellaisina ne ovat oiva keino hahmottaa erilaisia todellisuuksia, joita toimijoiden keskuuteen syntyy. Näiden ymmärrys avaa mahdollisuuksia myös uusien ratkaisumallien löytämiseen. Siksi kokemuksellisuutta ja tarinoita kannattaa hyödyntää toiminnan kehittämisessä.

Tässä kokeilussa urheilukokemuksiksi päätyivät monet sellaisista teemoista, jotka julkisuudessakin ovat puhuttaneet. Sellaisina tarinat vahvistavat ”heikoiksi signaaleiksi” kutsuttuja viestejä, jotka saattavat tulevaisuudessa nousta nykyistä isommiksi ilmiöiksi. Lisäksi tarinat kertovat asioista, jotka urheilussa ylipäätään koetaan tärkeäksi. Niinpä tarinoiden perusteella valittiin vielä neljä teemaa, jotka näyttäisivät olevan urheilukulttuurin kannalta keskeisiä tulevaisuudessa(kin):

  1. Suuret tunteet. Urheilu antaa hyvin monenlaisille ihmisille mahdollisuuksia kokea asioita, jotka voivat olla tunnetasolla elämän suurimpia – niin hyvässä kuin pahassa.
  2. Yhdessä enemmän. Yhteistyötä kaivataan kasvattajien, seurojen, paikallistoimijoiden ja yhteiskunnan muiden toimialojen kesken. Yhdessä näyttävät suuret tunteetkin usein syntyvän.
  3. Valmentautumisen mahdollistaminen. Urheilu on vetovoimaista, mutta onko se tulevaisuudessa tarpeeksi elinvoimaista? Uhkien lista näyttää pitkältä: kustannukset, karsiminen, olosuhteet, valmennuksen laatu, kiusaaminen, loukkaantumiset ja niin edelleen. Toisaalta mahdollisuuksien luominen voi olla hyvin pieniäkin tekoja paikallisesti. Yhdessä tämäkin onnistuu paremmin.
  4. Uudet urheilumuodot. Urheilukulttuuri elää jatkuvasti, tulee uusia lajeja ja toimijoita. Koska urheiluihmiset ovat usein myös laji-ihmisiä, voi uusiin ilmiöihin heittäytyminen olla vaikeaa. Tulokkaiden hyväksyminen ja hyödyntäminen konkretisoituu, jos tavoittelee kolmea edellistä kohtaa.

 

Lisätietoja:

Tutkija Outi Aarresola, p. 040 672 5515, outi.aarresola@kihu.fi
Johtava asiantuntija Jari Lämsä, p. 040 081 5943, jari.lamsa@kihu.fi

Kuva: Koripalloliitto/Ville Vuorinen

TutkimuStooreissa kerromme tutkituista ilmiöistä ja asioista perinteisiä tutkimusraportteja tiiviimmässä ja luettavammassa muodossa. Tarinoimme myös itse tutkimuksen tekemisestä ja sen haasteista, sekä sellaisista löydöksistä, jotka eivät yleensä tutkimusraportteihin päädy.